Join vain yhden saunaoluen. Oli niin hauskaa ja seurakin niin hyvää etten tarvinnut lisää juomistakaan.
Vielä tänäänkin on ollut hyvä olo tuosta eilisestä reissusta 😊
Syötiin siellä aika paljon ja herkuteltiin karkillla ja suklaalla. Ruoaksi oli makkaraa, toisen mökkeilijän itse tehtyä valkosipulikermaperunoita sekä salaattia 😊
Viime yönä tulin kotiin. Kotiin tulo matkalla kuunneltiin musiikkia ja hieman laulettiin vaikken minä edes osaakaan laulaa, mutta eipä se minua estänyt hoilottamasta 😊
Saunassa käydessäni pulahdin järveen ja räpiköin matalalla sillä en tiennyt kunnolla millainen pohja siinä on vähän syvemmällä. Pikaisesti sitten vipelsin takaisin saunaan 😊 Otin kovemmat löylyttää kuin yleensä. Yleensä löylyt ahdistavat minua mutteivat tällä kertaa 😊
Vielä en tiedä menenkö ensi viikonlopulla erään tuttavan synttäritupareihin... riippuu ihan siitäkin riittääkö raha jne.
Kahden kuukauden päästä on minun synttäritkin ja pitäisi saada jossain vaiheessa omatkin tuparit pidettyä. Jos viimeinkin saisi jossain vaiheessa laitettua lamput kattoon, taulu seinälle jne.... entisessä kämpässä pidin sinne muuttaessa minäkin synttärituparit mutta silloin nopeammin, kun olin siinä asunut tuolloin kaksi kuukautta. Nykyiseen muutin viime tammikuussa. Tällä kertaa saattaa tulla kenties ehkä vähän enempi porukkaa. Pitkään meni etten tahtonut tutustua keneenkään ihmiseen mutta sain tuolloin kerättyä voimia sen verran että jälleen jaksan solmia ihmissuhteita jne varsinkin kun olen valinnut seurani tarkemmin 😊