Olo oli tänään jossain vaiheessa vähän apea niin hän soitti minulle. Se ilostutti todella paljon sillä yleensä ketään perheen ulkopuolelta ei ole apea oloni yleensä liikuttanut niin tuo niinkin pieni asia kuin puhelin soitto voi saada ihmeitä aikaan. Tosin asiat joita monet pitävät pieninä arjen iloina (jos niinäkään) niin ovat minulle usein suuria. En siltikään tee sitä virhettä enää että suoltaisin omaa pahaa oloani jatkuvasti johonkin toiseen ja tiedän kyllä että onnen avaimetkin ovat omassa taskussa eikä jossain toisessa mutta kyllä tuollainen ystävyys vaan saa paljon hyvää aikaan ja on aina tervetullutta 😊 Jotenkin tuntui ihan uskomattomalta että jotain oikeasti kiinnostaa kuinka minä voin (muitakin kuin perheenjäseniä).
Tänään kävin erään ystäväni kanssa kaupassa hakemassa tilaamani takin ja ostin samalla hieman ruokaa. Iski kamala paniikkitärinä eikä asiaa auttanut ollenkaan minua kohtaan oleva tuima myyjä.
Sain sen takin mutta se on liian suuri. Pesin sen josko hieman kutistuisi. Äitihän tuo mainitsi että ilmeisesti voisi kaventaa sitä takkia.
Ostin ystävältä kaksi lakupakkausta (menevät lapsensa toimintaan esim. leireille tms ne rahat) niin hän toi minulle samalla hiussoljen ja hyvää joulukahvia jota äsken juuri join.
Tänään on ollut monin osin todella hyvä mieli 😊 Olen kiitollinen niin monesta asiasta elämässäni nykyään 😊
Olen tänäänkin neulonut ihan urakalla tuota jämälanka kaulaliinaa jota on rentouttavan helppoa tehdä samalla kun katselee telkkaria
😊