Kyllä taas hävettää kun tulin kompuroimalla sisälle tupakalta kun iski paniikkikohtaus. Joku autokin oli juuri lähtemäisillään ohitseni ajamaan. Osaan kuvitella kuinka naapurin eukot taas juoruaa ja dramatisoivat asioita aina nähdessään minut kompuroimassa. "Onko se noin kännissä?" tai "mitä se on oikein vetänyt?" Paniikkikohtaukset useinkin tekee tuota kompurointia (sekä päivän eka tupakka toisinaan jos menee jalkoihin/päähän. Kyllä kuitenkin vieläkin hävettää...
On ikävä kissaa. Luin vanhoja kirjoituksiani kissoistani, olin kirjoittanut ottaneeni E:n vuonna 2006 mutta otin hänet siis vuonna 2007. Oli mukava mutta samalla surullista lukea noita kirjoituksia kissoistani ❤️ Päivät ovat olleet jotenkin uuvuttavia ja väsyttäviä...
Eilen sain uniapnea tulokset eli minulla ei kuulemma ole uniapneaa. Lääkärin soittoaika oli 10.00 mutta soitti vasta iltapäivällä. Pääasia että kuitenkin soitti.
Sain eilen pitkästä aikaa kaksi kuorta swappia joissa toisessa oli lisäksi synttärikortti mukana ❤️ Olenkin jaksanut vain täytellä swappeja sekä neuloa. Tarkoitus olisi neuloa jälleen pitkät sukat mutta jostain ohuemmasta langasta kuin aikaisemmin, niin mahtuvat paremmin kenkäänkin ne sukat.
Niin ne sitten viralliset synttäritkin olivat eilen (vuorokausi jo vaihtunut) ja vuoden päästä olenkin sitten keski-ikäinen. Vielä välillä minulta kysellään papereita tupakka/olut ostoksilla mutta minusta se on vain hyvä asia 😊 Vielä muutama vuosi sitten minua on luultu ulkonäön perusteella 25 vuotiaaksi.
Ikävä on eikä se siitä muuksi muutu... ajan kanssa se silti saattaa hieman helpottaa mutten siltikään koskaan rakkaita kisujani unohda ❤️