Lähi päivän tekeleet :) sukat ja kädenlämmittimet.
Tämä päivä on mennyt neuloessa ja oloasu päällä :)
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Puuhastelua jälleen
Väritin tuon kuvan eilen enkä ole täysin tyytyväinen siihen. Piti kostuttaa yhtä tussia vaikka onkin uudet tussit.
Eilen ostin jälleen sukkia varten lankaa.
Tuollaiset sukat on nyt tekeillä mikä kuvassa.
Olen taas lihonut kun syötätys on eräästä syystä johtuen tullut taas takaisin :(

Eilisiä juttuja
En saa laitettua nyt tänne kuvia niin paljon kuin tahtoisin mutta eilen tein kaulaliinan valmiiksi( helmineuleella violettia, pinkkiä ja mustaa. Kuvassa ei värit kunnolla näy) ja tehtiin pipareita ja torttuja. Persikkatortut varsinkin on nam.
Tänään olen värittänyt uutta väritys vihkosta joka maksoi 2,95 euroa sekä neulonut sukkaa :)

Toinen väritys
Tämän kuvan sain tänään valmiiksi.
On ollut hieman laiska päivä mutta sainpahan ainakin tiskattua.
Ihmettelen että missä swappareitteni posti yhä viipyy kun suurin osa on edelleenkin minulle vuorossa... Olen kyllä maininnut ettei haittaa jos posti hieman viipyy mutta nyt tuntuu että se viipyy lähes kaikilta :( en jaksaisi koko ajan omatekeleitäkään tehdä... Saan postia nykyään muutaman kuorellisen puolessa vuodessa :( Olisi intoa slameilla enemmän...
Pari palautusta tuli eräältä swappariltani muun postin joukossa :).

Teeleivät
Otin muutaman tunnin päikkärit. Sen jälkeen innostuin tekemään teeleipiä joista tuli ihan hyviä :).
Joku kerta voisi tehdä vihannes pannukakun, nyt kun vauhtiin olen päässyt :)
Vieläkin väsyttää mutta on tarkoitus neuloa ja kirjoitella.

Mustikkapiirakkaa
Tein äsken mustikkapiirakkaa. Ulkonäkö ei ole mitenkään hieno mutta maku on pääasia.
Löysin tämän piirakan ohjeen kaapista eräästä vihkosta jonka joskus kirjoitin netistä ylös.
Tarkoituksena on joko tänään tai huomenna tehdä itse tehtyjä kasvispihvejä jonka ohje oli tuossa samassa vihkosessa. Olenkin katsonut noista vihkoista hyödyllisempiä reseptejä jotka kirjoitan kansioon kun nuo vihkot on sellaisia sotta vihkoja.
Tänään viimein tuli Wishiltä pari tilausta joista luulin etteivät ne ollenkaan tule. Eli viidet pitsi alushousut ja mustat leggingsit joissa lahkeissa nyöritys suunnilleen pohkeeseen asti.
Olen lähi aikoina juossut asioilla niin nyt on ihanaa olla kotona :) Seuraavaksi menen pyykin pesuun.

Uusia lankoja
Tänään tein nuudelisörsseliä johon tuli
Nuudelia
Thai wok vihanneksia
Sipulia
Oliiveja
Fetajuustoa
Mozzarellajuustoa
Herkkusieniä
Juustoraastetta
Hain lankamaailman tilauksen postista. Uusia lankoja on aina kiva saada :) postituskuluineen maksoivat yhteensä vähän päälle 30 euroa.
Eilen sain swappiakin :)
Nyt glögin lämmitykseen ja neulomaan :)

Jauhelihapihvit
Kylläpäs alkoi väsyttää kun söin juuri jauhelihapihvejä, muussia ja kermaviilikastiketta. Muut ovat itse tehtyjä paitsi muussin tein jauhoista, ja sen kyllä huomaa.
Kermaviiliin laitoin sipulia, sieniä ja suolaa.
Pihvitaikinaan laitoin
400 g jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1,5 dl vettä
Noin 1 tl suolaa
1 sipuli
Mustapippuria vähäsen
Tämä taikina riitti noin 8-9 pihville. Ihan hyviä ovat vaikka äidin tekemät ovatkin parempia. Häneltä tuon taikinan ohjeen sainkin :)
Herkuttelu hetkiin on sitten myöhemmin glögiä ja joulupukki suklaata :) sitten kun jaksan. Nyt on kahvin paikka :)
Olen tekemässä yhä tavara joulukalenteria äidille ja siskolle ja ensi vuoden jouluna vihdoinkin sen on tarkoitus olla valmiina, siis tietenkin ennen 1.12. Tavaroita siihen olen hiljalleen otellut parin vuoden ajan ja tänään ostin taas lisää :) tavarat ovat sellaisia joista on hyötyä tavalla tai toisella eli siis ei mitään tarpeetonta roinaa. Pussit ja päivämäärä tarrat minulla on noille jo valmiiksi hankittu. Eli valmistelen siis kahta eri kalenteri, äidille ja siskolle, kummallekin omansa.
Nyt kahville, tupakalle ja neulomaan :)

Täyttävä salaatti
Tänään tein tällaista salaattia, johon tuli:
Pastaa
Salaatinlehtiä
Oliiveja
Fetajuustoa yrttiliemessä
Sienikuutioita
Mozzarellajuustoa
Paprikaa
Kurkkua
Vähäsen lautaselle annosteltuna salaatin joukkoon Hesen salaattikastiketta
Olisi sipulikin tuohon käynyt mutta tuli mieleen vasta jälkeen päin.
Salaatinottimina mustat luurankokädet :)
Tekemisinto on nyt aika hyvällä mallilla. Neulominen varsinkin innostaa kovasti. Innostaisi swapitkin mutta täytyy odotella postia että olisi jotakin täyteltävää.

Neulomista ja ruokaa
Oli vaikeuksia keksiä tähän otsikkoa.
Sain äsken valmiiksi säärystimet joitten varret on 1 o 1 n ja keskusta helmineuletta. Tein nuokin lahjoitettavaksi. Seuraavaksi aloitan neulomaan joko kaulaliinaa taikka sukkia. Tahtoisin tehdä myös palmikko kaulaliinan mutta ne menevät aina sivuilta kippuralle enkä oikein tiedä mikä siihen auttaisi.
Söin tänään tekemääni kanasuikale-vihannes-nuudeli sekoitusta. Itse kun tekee isompia annoksia niin säästyy rahaakin. Käytävä joku päivä kaupassa kun ajattelin seuraavaksi ruuaksi tehdä ruokaisan salaatin.
Katselin yksiä saappaita jo viime kuussa ja päätin ne rahojen tultua ostaa. Eilenpä ne sitten ostin. Olivat puoleen hintaan. Alkuperäinen hinta oli 69,90 euroa.
Iltasella tein pitkästä aikaa tilauksen yhteen lankakauppaan :) Löytyi kivoja lankoja halvalla. Suosin sellaisia lankoja joissa ei ole käytetty villaa kun villasta tulee minulle välillä ihottumaa Vaikeaa enää löytää kaupoistakaan lankoja joissa ei ole villaa niin pitää turvautua netistä tilaamiseen.
Heräsin tänään vasta joskus päivällä niin ei nyt sitten nukuta. Taidan keittää kahvit ja alkaa taas neulomaan :)

Vatsa pullollaan
Noin vuoden ajan en paljoa ole jaksanut ruokia valmistaa joten söin enimmäkseen valmisruokia mikä on epäterveellistä ja tuli kalliimmaksi. Vasta lähi päivinä olen saanut intoa jälleen ruuan tekoon. Ensin tein makaronilaatikon joka kesti kolme päivää, sitten lasagneten joka kesti kaksi päivää ja äsken tein kinkkukiusauksen mistä riittää ainakin vielä huomiseksikin. Laitoin kinkkukiusauksen sekään myös hieman vihanneksiakin sekä juuston makuisen ruokakerman ja tietysti päälle juustoraastetta.
Olen myös herkutellut omar toffeesuklaalla ja kahvilla.
Nyt vatsa on niin pullollaan että täytyy hetken ajan levätä ennen kuin mitään alan touhuamaan :)
Harmi kun ei taaskaan tullut swappia vaikka suurin osa swappareistani on minulle vuorossa. En nyt jaksa omatekeleitäkään väkertää.
Tilasin äsken postista kaksi 5 kappaleen helpostikuori pakkausta, eli 10 yhteensä. Maksoivat yhteensä 12 euroa plus kolme euroa postituskulut. En nyt vielä raaskinut tilata sitä 20 kappaleen pakkausta Minusta on kuitenkin hyvä että noita saa pienemmissäkin erissä.
Slameilu into olisi kova mutta ei ole mihin vastailla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...