Enpäs ole aikoihin tänne kirjoitellut kun on ollut niin paljon muuta tekemistä kun jälleen yli 11 vuoden sinkkuilun jälkeen aloin jälleen seurustelemaan ja ollaan nyt seurusteltu vähän yli kuukausi ja huomenna annan hänelle kotini vara-avaimen mitä ei ole ennen tapahtunut, ei edes 2,5 vuotta kestäneessä entisessä parisuhteessani.
Poikaystäväni on minua noin vuoden nuorempi :).
Olen myös tutustunut poikaystävän avulla moneen naapuriinikin ja ollaan kyläilty heillä ja he meillä ja mm ryypiskelty pihassa heidän kanssaan. Myös monia muitakin positiivisia asioita minussa on seurustelun myötä tapahtunut :). Seksielämäkin on kerrankin aivan loistava ;).
Tänään ja eilen olen swappaillut ja tänään myös siivosin. Olen nyt saanut aikaan myös omatekele slamejakin :).
Ollaan käyty usein lenkillä ja kahdesti viikossa salilla ja olen laihtunut muutaman kilon.
Tupakkaa aloin taas polttamaan monen vuoden jälkeen :( no ainakin se vie ruokahalua.
Travolta kisu nukkui pois 1.6. aamuyöllä (ja Jimi 9.12.2017) ja ikävä on. Tuli sitten vielä iskääkin ikävä mutta poikaystävä lohdutti minua <3 .
Hankin Travoltalle violetin tuhkauurnan koska se käy hänen värikkääseen persoonaansa <3.
Kolmesta kissasta enää jäljellä yksi :(. Jimi ja Travolta olivat myös suuri osa elämääni. Otin heidät ollessani 18 vuotias kun muutin omilleni.
Minulla ei ole aikaisemmin ollut näin hyväsydämistä poikaystävää <3. Äitikin näki hänet tässä lähiaikoina kun kävi kylässä.
Jimi 27.3.2002-9.12.2017
Travolta 27.3.2002-1.6.2018
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...