Eipä ole tullut paljoa tännekään nyt kirjoiteltua kun lähi päivät ovat olleet harvinaisen tylsiä. Jotain vaihtelua olen tekemisiini kaivannut ja olen kovasti yrittänyt miettiä mitä se voisi olla mutten saa sellaista mieleeni. No onneksi tämä tylsyys on minulla nykyään aika harvinaista ettei sitä usein ole.
Kirpparilla kävin taas yhtenä päivänä ja se uusi kirppari on mielestäni parempi (ja siistimpi) kuin eräs toinen kirpputori joka on jo pitkään ollut kaupungilla.
Kissa tiputti yhden entisen peilini hyppimällä sitä vasten mutta satuin onneksi olemaan paikalla että sain sen peilin kiini. Nyt kun minulla on uusi peili jonka kiinnitys on edes hieman parempi niin onpa kissa alkanut hyppiä sitäkin vasten. Tuo peili on vielä sen verran isompi että jos se tippuu niin helposti voi kissakin loukata itsensä. Se vaan tietää sen että minut saa ylös takapuoleltani pomppaamaan se että se pomppii sitä peiliä vasten ja siihen siis minun on pakko reagoida ellen halua että se peili tippuu.
Aina kun saan jotakin uutta asuntooni niin kissa ilmaisee selvästi mielipiteensä siitä esim. hajottamalla kyseisen tavaran tmv. Kaksi muuta kissaa ovat onneksi kiltimpiä.
Ihanasti aurinko paistaa suoraan ikkunaan :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Pakettikorttien tekoa
Tultiin maanantaina kissojen kanssa kotikotoa takaisin kotiin. Sen jälkeen olen touhunnut vaikka mitä, mm. nelonut ja askarrellut pakettikortteja (joiden tekoon tuli himo jo porukoilla ollessa). Kuvia en vieläkään saa tänne laitettua. Kohta voisi väkertää niitä vielä lisää :), kunhan nyt ensin kahvia keitän.
Poissaollessani laskuja oli tullut viisi mutta nekin jo maksoin. Kotikotona ollessa maksoin jo vuokran, eli rahaa on mennyt paljon, mutta perjantaina nähdään äidin kanssa kaupungilla ja käydään uudella kirppiksellä ja Anttilasta hakemassa tilaamani paketti (tilasin pilkkahintaan 3 pussilakanasettiä sekä 4 pyyhettä. Pussilakanoista yhdessä pilkkuja, toisessa tiikeriraitaa ja kolmannessa seepra raitaa). Lisäksi on tarkoitus ostaa uusi muovikori. Nykyinen muovikori jossa (kolmessa kerroksessa) pidän hajusteitani on jo aivan kallellaan kun sen jalat vinksottaa, joten se voi kaatua milloin tahansa ja etenkin jos kissa menee siihen räpläämään. Tuo kori minulla taisi olla jo kun asuin vielä kotona eli ainakin vajaat 12 vuotta.
Olen etsiskellyt netistä paikkaa jossa olisi samassa paikassa paljon askarteluohjeita mutten ole sellaista vielä löytänyt. Tekee mieli pitkästä aikaa askarrella taas muutakin kuin vain koristella swappeja. Joskus yläasteen jälkeen tein korttejakin niin paljon että alkoivat silloin tulla korvista ulos, mutta nyt vuosien jälkeen sekin into on taas palannut. Olen harkinnut myös paperimassan tekoa josta voisi muotoilla mitä nyt mieleen sattuu tulemaan (esim. jo valmiiksi joulukoristeita).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...