Tänään jumppasin reisi-pakara-vatsa jumpan ja sen jälkeen venyttelin. Suihkussa käytyäni olin taas ihan jääkalikka. Täällä nyt paleltaa muutenkin joka talvi.
Kisulla on torstaina se lääkäri. Antibioottien ansiosta sen nenä ei enää vuoda. Kyseessä on siis eri kissa kuin se jolla on synnynnäinen vika nenässään. Toivottavasti siellä ei olisi mitään ikävää... Ihana öisin kun kissat tulee viereeni ja saan silitellä niitä kaikessa rauhassa. Toinen kisu tarpoo välistä kasvojani meinaten tehdä minulle lävistyksen :D.
Tein tänään hyvää kana-pastasalaattia johon tuli hunajamarinoitujen kanafileesuikaleiden ja pastan lisäksi kurkkua, kirsikkatomaattia, salaatinlehteä, fetajuustoa ja oliiveja. Innostuin myös ostamaan sille salaatinkastikkeenkin vaikka ei pitäisi kun ne salaatinkastikkeet on niin lihottavia, etten yleensä niitä edes käytä.
Nyt kissat on nukkumassa. Minä taidan kurkistaa tulisiko töllöstä mitään.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Kissan lääkekuuri
Tässäpä antamistani joululahjoista kuvia. Puuttuu kuvat kissojen ja koiran lahjoista.
Iskälle ja veljelle annoin perinteisesti kirjat.
Siskolleni annoin kissa kirjan sekä itse neulomani kädenlämmittimet.
Äidin kanssa annettiin siskon poikaystävälle Harry Potter kirjat täydentämään hänen kokoelmaansa. (Ostettiin viimekin vuonna hänelle Harry Potterit).
Äidille annoin kuvista teetetyn seinäkalenterin ja itse neulomani säärystimet.
10 vuoden kalenterin ostin itselleni, vaikkei koskaan voi tietääkään mitä elämässä tapahtuu tmv. Käytän tätä siis päiväkirjamaisesti vaikka on minulla päiväkirjakansiokin.
Kissa on antibiootti kuurilla nenätulehduksensa vuoksi. Sen jälkeen se pitää käyttää röntgenissä tarkistuttamassa että ei kai sillä ole nenäkasvainta :(. Toivottavasti ei, vaikka lääkäri sanoikin sen olevan hyvin yleinen ikääntyvillä kissoilla, mutta toivon kuitenkin parasta. Kisulla tuli kerran vertakin siitä sieraimesta jossa sillä on se tulehdus :(. Kyllä on ollut hankalaa lääkkeen anto. Tuntuu välistä ihan pahalle kisun rimpuillessa ja molistessa otteessani, mutta ei sille mitään voi, kun sen on kuitenkin ne otettava.
Olen siis jo jonkin aikaa ollut täällä kämpälläni. Poissa ollessani oli tullut 5 kuorellista swappia ja 6 laskua jotka jo onneksi olen maksanut. Kohta tulee uusikin lasku sillä liityin tänään sivulle www.shape.fi eli jumppasivulle. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa taas jumppaamaan. Tänään tutkiskelin että minkälaisia jumppia siellä oikein on tarjolla. Kotikotona ollessa laihduin 2 kiloa mitä ei ole tapahtunut aikoihin. Olen noin neljä kiloa laihempi kuin silloin kun painoni oli suurimmillaan kuin koskaan ennen. Nyt yritän jatkaa laihtumista, vaikkapa aina tuon 2 kg kerrallaan. Herkkuja olen huomattavasti vähentänyt enkä enää syö öisin. Noin tein kotikotonakin josta syystä se 2 kiloa lähti pois :) Noin vähäisellä muutoksella jo :).
Nyt kisu on tuossa vierelläni <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...