Tulipa sitten herkuteltua kahdella tortillalla ja jäätelöllä. Yöllä jo sain päähäni että niitä on ostettava, siitäkin huolimatta että koetan vahtia linjojani. Sen jälkeen otin päiväunet kun vatsa oli niin pullollaan että alkoi väsyttää. Äsken niiltä päiväunilta heräsin ja konekin oli jo pessyt koneellisen pyykkiä jonka jälkeen laitoin ne kuivumaan ja lisää laitoin pyykkiä koneeseen. Eilen tiskatessa ja imuroidessa kävi se kunnon päälle (varsinkin tuo imurointi) että loppupäivä meni lähinnä sohvalla istuessa ja kirjoitellessa kaikkea.
Kiva kapula tuo uusi puhelin. Jännä juttu kun nyt ei ole tullut kuin vain jätskiautolta tekstiviesti eikä keltään muulta. Kyllä niitä silloin yritti tulla kun en niitä pystynyt vastaanottamaan...
Kissa on ollut tavallista hiljaisempi lähipäivät (mikä on ihan hyvä ettei se koko ajan vedä oopperaa), lisäksi niillä kaikilla näkyy olevan kuuma kun nautiskelevat tuulettimen lähistöllä silmät kiinni pitkällään.
Kahvit tässä jo join ja seuraavaksi otan kyllä vettä kun janottaa. Kohtapa alan taas jotain puuhastella, kunhan ensin päätän että mitä tällä kertaa. Tänään kyllä jumppaan, olisi miten hikistä tahansa (kunhan tuo ruoka hieman ensin sulaa vatsassa).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...
Mikä jätskiauto ku ainaki tääl lopetti kokonaan:/ huhuttiin jostain uudesta jätskiautosta,mut en koskaan ole nähnyt.
VastaaPoista